Tituksen riemukaari

(Kuva: Wikimedia)

Tituksen riemukaaren Jerusalemin temppeliaarteen ryöstö

Tutkimussuunnitelma

1.1. Kohteen kuvaus

Tituksen riemukaari pystytettiin vuonna 82 jKr. keisari Tituksen jumalaksi julistamisen ja Jerusalemin valtauksen (70 jKr.) kunniaksi Forum Romanumille Roomaan. Sen rakennutti Tituksen veli, keisari Domitianus. Riemukaaren läpi johtaa voitonparaateihin käytetty tie, Via Sacra. Riemukaaressa on sekä korinttilaisia että joonialaisia pylväitä (nk. kompositatyyli). Kaariaukon sisäseinillä on Jerusalemin temppelin ryöstösaalista vievää kulkuetta ja Tituksen yhdessä isänsä Vespasianuksen kanssa juutalaisista saavutetun voiton kunniaksi pitämää triumfikulkuetta kuvaavat reliefit. Eteläinen kuva esittää siis voittokulkuetta, jossa palvelijat kantavat Jerusalemin temppelistä ryöstettyä saalista riemukaaren läpi. Sotasaaliina esitellään menora, hopeapasuuna, tuhka-astiat, joilla kannettiin polttouhrialttarin tuhkaa ja näkyleipäpöytä. Nämä reliefin esineet oli alun perin kullattu ja reliefin tausta oli sininen. Pohjoinen kuva esittää triumfin kohokohdan: voitonjumala Victoria kruunaa Tituksen laakeriseppeleellä, samalla kun he liikkuvat nelivaljakolla. Sotisovassa oleva Virtus ohjaa vaunuja. Honos ja kaksitoista fascis-vitsakimppuja kantavaa liktoria seuraavat voittokulkuetta.

Riemukaaren yhteydessä lienee ollut vielä suuri Tituksen patsas, jossa hän ohjaa elefanttien vetämää valjakkoa. Holvin lakikiveä koristaa jumalatar Roma. Holvin keskellä olevassa kasetissa on kuvattuna Tituksen korottaminen jumalaksi, jossa kotka kantaa hänet taivaaseen. Riemukaaressa on ensimmäistä kertaa esitetty jumalat ja ihmiset yhdessä, esim. Ara Paciksessa he ovat erillään. Lisäksi riemukaaressa on kaksi eri ajoilta säilynyttä piirtokirjoitusta.

1.2. Huomioita kohteen kuvaamisesta

Tutkimuskohde pitää kuvailla mahdollisimman kattavasti, jolloin ymmärrys teoksesta kasvaa ja mahdollisia uusia näkökulmia avautuu. Klassinen tapa olisi vaikka Panofskyn kolmiportainen kuva-analyysi, jossa teos kuvaillaan (mitä, keitä, esineet, symbolit, aikakausi, alue, vaikutelmat), analysoidaan (miten henkilöt on esitetty, mitä symbolit merkitsevät, mikä kohtaus esitetään, miltä aikakaudelta teos on) ja tulkitaan (miksi kuva tehtiin, mitä me tiedämme sen synnystä, missä on originaali, mitä teoksella halutaan sanoa, muiden lähteiden käyttö tulkinnassa). Tituksen riemukaaren kohdalla kuvattavaa on rakennuksen tyylissä, arkkitehtuurissa, materiaalivalinnoissa, reliefeissä ja piirtokirjoituksissa, riemukaaren sijoituksessa ja myöhemmässä rakennushistoriassa. Relevantteja kysymyksiä olisivat esim. se, että oliko Tituksen riemukaari oikea riemukaari, ja Tituksen riemukaaren suhde muihin Rooman riemukaariin. Kaaren ikonografia on rikas ja siinä kuvatut tapahtumat on esitetty dynaamisesti, mikä vaikutti esikuvana myöhemmille vastaaville esityksille.

2.1. Tutkimusstrategian valitseminen

Tituksen riemukaarta on tutkittu paljon, ja hyvin erilaisia näkökulmia on löydettävissä sen tulkintaan. Valitsin tutkimuskohteekseni riemukaaren reliefin, jossa kuvataan Jerusalemin temppeliaarteiden tuomista Roomaan. Mielenkiintoinen dynamiikka avautuu jo vertailemalla pohjoista reliefiä vastakkaiseen eteläiseen: edellinen on levoton, kaoottinen ja kuohuva, jälkimmäinen arvokas, kulkueenomainen. Reliefien jännitteisen dynamiikan vertaaminen voisi olla yksi tutkimustehtävä. Ajattelin kuitenkin keskittyä temppeliaarre-reliefiin, koska siitä avautuu selvä haaste katsojalle ja tutkijalle: miksi se on tehty? Tätä kysymystä on lähestytty viimeisimmässä tutkimuksessa seuraavassa esiteltävillä tavoilla. Niitä kaikkia voi käyttää syvennettäessä käsitystä Tituksen riemukaaren merkityksestä. 

Jerusalemin temppelin hävityksestä, Tituksen triumfista ja riemukaaresta on olemassa aikalaisteksti, Josefuksen De bello Iudaico (79 jKr.), josta löytyy paljon tietoa em. tapahtumista. Tämän teoksen, ja erityisesti sen juutalaisuutta koskevan osan on kriittisesti ja mielenkiintoisesti analysoinut Christopher A. Frilingos.  Hänen mukaansa Josefusta ei kannata suoraan lukea kuin luotettavaa asiatekstiä aiheesta, koska hän on itse ollut toimijana mukana tapahtumissa. Josefuksen ansio on siinä, että hän tarjoaa autenttisen roomalaisen näkökulman Tituksen aikaan.

Mielenkiintoisia ja tutkimusta tukevia näkökulmia löytyisi myös tutkimalla toisia tuon ajan riemukaaria (Konstantinuksen ja Septimus Severuksen) ja esim. Trajanuksen tai Marcus Aureliuksen pylväiden kuvakieltä, koska niissä kuvataan myös roomalaisten valloituksia.

DesRosiers näkökulma Tituksen riemukaareen on talouspoliittinen. Hänen mukaansa riemukaari on Rooman poliittisen ja taloudellisen mahdin ilmentymä.  Hän luopuu käsityksestä, että temppeliaarteiden esittäminen olisi perinteinen evokaatio, jolla voitetut jumalat liitettiin roomalaiseen pantheoniin. Kyseessä ei myöskään hänen mukaansa ole juutalaisten kultillinen häpäiseminen, koska Flaviusten aikana juutalaisuutta pidettiin taikauskona, ei uskontona, jota voisi häväistä. Kuvakieltä tarkasti analysoimalla DesRosiers päätyy ajatukseen, että temppeliaarre ei edusta kulttia, vaan saalista ja rikkauksia, joita sotilaiden on reliefin kuvauksen perusteella jopa raskas kantaa. Tutkija sijoittaa riemukaaren kuvamaailman Rooman talouspoliittiseen tilanteeseen, missä Neron hallinto ja rakennustoimet olivat saattaneet maan vararikon partaalle, mitä Flaviukset nyt korjasivat voittoisissa sodissa saamallaan sotasaaliilla. 

Juutalaisten ja roomalaisten keskinäisiä suhteita ovat tutkineet paljon niin historioitsijat kuin teologitkin. Juutalaisilla oli Rooman valtakunnassa erityisasema heidän monoteismistään johtuen, jolloin heidän ei tarvinnut ottaa osaa keisarikulttiin. Kapinoivan Palestiinan ongelmat eskaloituivat kuitenkin 70-luvulla, ja mukaan tuli myös kristinuskon leviäminen Rooman alimmissa yhteiskuntaluokissa, mistä aiheutunut levottomuus eskaloitui Juutalaissodassa, mikä sitten johti maakunnan kurinpalautukseen, kulttipaikan tuhoamiseen ja johtavien juutalaisten karkottamiseen.

Tästä lähtökohdasta tutkijat Fergus Millar ja Michael Sommer  ovat esittäneet, että kulttiesineiden kuvaamisella on haluttu tehdä Flaviusten propagandaa juutalaisia vastaan, ja että sodassa oli ollut ennen muuta kyseessä valtakunnan vihollisten kukistaminen.  Tituksen riemukaari oli siksi tämän tuhoamisen manifestaatio.  Olisin itse kiinnostunut tästä propagandistisesta problematiikasta, mikä liittyy Tituksen riemukaareen. Onko niin, että riemukaaren kuvakieli asettuu samaan traditioon, jossa vihollinen kuvataan lyötynä, alistettuna tai tapettuna. Varhaisia esikuvia ovat esim. faarao Semerchet patsas Siinain niemimaalta, jossa hän pitää tukasta kiinni beduiinia, jonka aikoo tappaa nuijalla tai Narmerin palettia, jossa vihollisia häpäistään leikkaamalla heidän päänsä ja peniksensä irti ja asettamalla ne näytteille heidän jalkojensa väliin. Tästä syntyy tutkimuskysymys siitä, minkälaisia narratiiveja kehitetään vandaalimaisen sotatoimen ja sen kuvallisen esityksen ympärille.

3. Tutkimussuunnitelma

Olen edellä esittänyt neljä tutkimusnäkökulmaa Tituksen riemukaareen liittyen. Niitä kaikkia voisi käyttää tai syventää, jos haluaisi tehdä jatkotutkimusta. Ajattelin käyttää tutkimussuunnitelman pohjana Fredric Brandfonin artikkelia The Arch of Titus in the Forum Romanum.A Case Study of Vandalism and History, jossa tutkitaan riemukaarta erilaisten narratiivien kautta. Tituksen riemukaari oli merkittävä monumentti, joka innoitti syntyaikanaan ja myöhemmin erilaisiin tulkintoihin, ja jota käytettiin myös politikoinnin ja antisemitismin välineenä. 

Kyseessä olisi taidehistoriallisen teoksen tulkintaa sen historiallisten narratiivien kautta. Brandfon väittää, että historioitsijat luovat merkityksellisen narratiivin menneestä muistamalla valikoiden asioita. Esimerkkinä tutkimuksessaan hän käyttää Tituksen riemukaarta. Itse riemukaaren reliefi on jo propagandistinen tulkinta tapahtuneesta 80-luvun roomalaisille, samoin juutalaisten kaikkein merkittävimpien kultillisten esineiden sijoittaminen myöhemmin Vespasianuksen Rauhantemppeliin.

Tituksen riemukaaren kuvakieltä tulkitsivat konstantinolaisen käänteen jälkeen sekä juutalaiset (Talmudissa) että kristityt omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Riemukaaren yhteyteen rakennettiin vähitellen kirkkoja, jolloin monumentti sulautui vähitellen kristilliseen viitekehykseen. Paavi Paavali IV:n aikana Rooman juutalaisia velvoitettiin vannomaan uskollisuudenvala ja kumartamaa paaville Tituksen riemukaaren alla. Toukokuun 14.1948 Rooman juutalainen seurakunta kokoontui Tituksen riemukaarelle ja käveli sen läpi takaperin Israelin valtion perustamisen kunniaksi.

Tutkimalla erilaisia historiallisia narratiiveja avautuu Tituksen riemukaaresta monimuotoinen tutkimuskenttä. Reliefi ei liene ollut omana aikanaankaan yksitulkintainen, myöhemmin siihen voitiin liittää aina uusia tulkintoja kulloisenkin poliittis-uskonnollisen tilanteen mukaan. Taiteen ja politiikan suhde on mielenkiintoinen, koska taidetta on aina käytetty myös poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen. 

Lähteitä:

Fredric Brandfon, The Arch o Titus in the Forum Romanum.A Case Study of Vandalism and History.

Christopher A. Fringlos, More than Meets the Eye: Incongruity and Observation in Josephus’s Account of the Triumph of Vespasian and Titus. History of Religions, Volume 57, Number 1, 2017.

DesRosiers, Nathaniel, Another Temple, Another Vessel. Josephus, the Arch of Titus, and Roman Triumphal Propaganda. Near Eastern Archeology 82.3, 2019.

Fergus Millar: Last Year in Jerusalem. Monuments of the Jewish War in Rome. In: Jonathan Edmondson, Steve Mason, James Rives (Hrsg.): Flavius Josephus and Flavian Rome. Oxford University Press, Oxford u. a. 2005, S. 101–128.

Michael Sommer: Römische Geschichte II. Rom und sein Imperium in der Kaiserzeit, Stuttgart 2014.