sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Hagelstamin A264 huutokauppa

Einari Wehmas: Syksy (1943)


Seuraavassa nostan esille  muutamia mielestäni parhaita maalauksia Hagelstamin seuraavasta huutokaupasta 25.1.2022. Kuvat ovat Hagelstamin luettelosta. Arvioini ovat ensisijaisesti esteettisiä, mutta puutun joskus myös teosten mahdolliseen sijoitusarvoon. En saa huutokauppahuoneelta mitään etuisuuksia.

Einari Wehmaan "Syksy" on hieno syystalven kuvaus, jossa leijuu myös vahva ajan henki. Mieleen tulevat Gunvor Grönvikin kaupunkikuvat, myöskin Otto Mäkilän muutama vuosi sitten myyty "Varhaiskevät" asettuu tähän esteettiseen maailmaan. Wehmaan kaupunkikuvat ovat voimakkaita ja myyntihinnat edullisia teosten tasoon nähden.



Olavi Laineen "Kylä" on heti tuunnistettavaa Lainetta. Hän on taidehuutokauppojen peruskauraa. Hän on kuitenkin mainettaan paljon parempi taiteilija. Laineen työt asettuvat yleensä 100-200 euron aluelle. Laineen etelässä maalaamissa tauluissa on oikea etelän valo. Myynnissä on myös muita Laineen töitä.



Lyyli Hervon "Kaupunkinäkymä" vuodelta 1933 on hienotunnelmainen, valoisa kaupunkikuva. Yksi parhaimmista tämän huutokaupan vanhemmista maalauksista.



Ilmari Huitin parhaissa töissä on klassikkoainesta. Huitti oli ennen muuta hieno koloristi. Kuvan "Talvimaisema" vuodelta 1940 edustaa taiteilijan parempaa tuotantoa. 


Kalle Kuutolan "Helsinki" (1933) lienee yksi parhaista taiteilijan myynnissä olevista töistä. Parhaista Kuutoloista on maksettu nelinumeroisia summia. Mukava taulu seinälle ja sijoitus tulevaisuuteen. 


Marcus Collin oli lahjakas taiteilija, jonka työt menevät nykyään huutokaupoissa alihintaan. Tosin hänen parhaista töistään on maksettu yli 6000 euroa, mutta yleensä työt maksavat vain muutamia satasia. Marcus Collin "Ravintolassa" (1930) on tiheätunnelmainen kuva, ehdottomasti ostamisen arvoinen työ. 

Grigor Auerin "Joki" on selvästi teemaltaan venäläinen. Auerin parhaat työt ovat mestarillisia, hänen Italian-kuvissaan on aitoa etelän tunnelmaa. Joskus Auerin värimaailma on kovin itäinen ja hieman makea. Auer kuvaa erityisen kauniisti lunta ja vettä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ambivalenssia Kiasmassa: Kompassissa pohjoinen

Käyn Kiasmassa harvoin, koska koen, etten pysty oikein tajuamaan taiteilijoiden intentioita, ja minusta on outoa, että taideteos kaipaa sana...