Thermonin Apollonin temppelin Aedon ja Khelidon -metooppi

(Kuva:https://wordpressua.uark.edu/dlevine/thermon-metopes)

Thermonin Apollon temppeli oli aikoinaan merkittävä kulttipaikka, mutta siitä ei ole jäljellä kuin perustukset ja muutama metooppi. Säilyneet metoopit kuvaava kolmea myyttiä Aedonista ja Khelidonista, Perseuksesta ja Medusasta sekä Proitoksen tyttäristä.

 

Aedonin ja Khelidonin kertomus on monipolvinen ja siitä on olemassa erilaisia versioita. Yleiskuvan luomiseksi kannattaisi tutustua Ovidiuksen Muodonmuutoksien kuudenteen lukuun, Odysseuksen XIX lukuun ja Sofokleen fragmentaariseen Tereus-draamaan, joissa kaikissa käsitellään Aedonin ja Khelidonin kertomusta. 

Metoopissa on löydettävissä Aedon ja Khelidon, kuvasta puuttuu tapetun Ityluksen pää, joka levännee Khelidonin sylissä. Kertomuksesta avautuu monenlaisia näkökulmia: kaipuu ja ikävä, joka kohdistuu joko siskoon tai lapsen saamiseen (nämä poikkeavat eri traditioissa), aviorikos (Tereus ja Khelidon), juonittelu (Khelidonin kuvakankaan viesti), väkivalta ja kosto (raiskaus, lapsenmurha, kannibalismi, silpominen), sadismi (Tereuksen syöttäminen hyönteisille) ja lopuksi metamorfoosi. Eri perinteet painottavat eri asioita (esim. oliko Ityluksen kuolema tahallinen vai vahinko).

Metoopit avaavat katsojissa monenlaisia assosiaatioita ja liikuttavat samalla katsojaa. Uskon, että niin on alkuperin ollutkin tarkoitus. Ehkä metooppikuvia voisi verrata keskiaikaisiin pyhimyskuviin, joiden merkitys katsojille oli myös monikerroksinen: on itse kertomus ja sitten siitä avautuva metamaailma, jonka tehtävänä oli koskettaa katsojaa, tässä tapauksessa temppeliin tulevaa. Tämä lähestymistapa on antropologinen. Mielenkiintoinen on myös näkökulma naisiin aktiivisina toimijoina ja samalla uhreina, mikä on antiikin draamoissa erityinen topos (esim. Antigone, Ifigenia). Mytologisten kerrostuminen selvittäminen olisi myös antoisa tehtävä, samoin myytin vaikutushistorian tutkiminen myöhemmässä taiteessa. 

Jos metooppeja haluaa tutkia tarkemmin, niin materiaalia on riittävästi. Varhaisemmasta päästä H.G.G.Paynen On the Thermon Metopes (1925), ja uudempaa Lindsay Coonin A Tale of Two Sisters: Studies in Sophocles’ Tereus.